Lukottoman tarina

Lukoton Experience Oy on perustettu vuonna 2014. Toiminnan alusta alkaen tavoitteenamme on ollut tarjota moderneja kulunhallintaratkaisuja, jotka perustuvat älypuhelimen käyttämiseen avaimena. Ratkaisuja mm. portteihin ja puomeihin, kerrostalojen teknisiin tiloihin, kotihoitoon ja toimistojen kulunvalvontaan sekä hotellilukkojen modernisointiin.

Toimimme vahvasti verkostoituneena. Pääosan kehitystyöstä tekevät kokeneet alihankkijamme. Tuotanto tapahtuu Suomessa, Lohjalla. Asennuksista vastaavat asennuskumppanimme.

Vuodesta 2016 alkaen olemme toimineet tiiviissä yhteistyössä Stanley Securityn kanssa. Stanley Security myy ja markkinoi Lukottoman teknologiaan perustuvia hotellituotteiden modernisointiratkaisuja sekä älypuhelinpohjaisia kulunhallintaratkaisuja omille asiakkailleen.


Lukoton -tiimi

Hannu Katajamäki

Toimitusjohtaja

Hannu on toiminut kansainvälisten yhtiöiden johtotehtävissä. Hannu vastaa henkilöstöstä, yhteistyökumppaneista, sekä alihankkijasuhteista.

Jarkko Juntunen

Teknologiajohtaja

Jarkolla on pitkä kokemus ohjelmistokehityksestä eri yrityksissä. Jarkko vastaa Lukottoman teknologian ja tuotteiden kehittämisestä ja ylläpidosta.